Elinvoimalautakunnan
toiminta-avustukset
Haku 1.-31.3.2025
Elinvoimapalvelut tukee alavutelaisia seura- ja järjestötoimintaa myöntämällä avustuksia urheiluseuroille ja kulttuurijärjestöille sekä harrastusryhmille vuonna 2025.
1) Toiminta-avustukset (kulttuuri ja liikunta)
Hakemukseen on liitettävä kuluvan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma sekä edellisen vuoden toiminta- ja tilikertomus tilintarkastajien lausunnolla sekä yhdistysrekisteriote. Liikunnalle oma lomake!
2) Tapahtuma-avustus
Yhteisöt hakevat kaupungilta tukea ja yhteistyötä erityyppisten tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumia ovat esimerkiksi konsertit ja muut kulttuuritapahtumat sekä liikunta- ja urheilutapahtumat. Tapahtuma-avustukselle oma lomake!
3) Arvo Aution rahasto, kulttuuri
Rahastosta myönnetään avustuksia alle 25 v. nuorille soittovälineiden hankintaan ja koulutukseen (ei lukukausimaksuihin).
4) Einari Salmen -rahaston kohdeavustus
Paikallisten vanhusten ja vammaisryhmien sekä lasten toimintaan. Erityisesti rahastosta halutaan tukea pitkäkestoisempaa toimintaa yksittäisten tapahtumien sijaan. Jakoperusteena on järjestön varallisuus, jäsenmäärä ja avustuksen todellinen tarve.
HAKEMINEN
- Hakemuksessa hakijan tulee esittää suunnitelma avustuksen käytöstä, arvioitu toimintaan osallistuvien määrä ja arvio kustannuksista. Tarkemmat ohjeet löytyvät Elinvoimalautakunnan avusutohjeesta (pdf).
- Hakemukset tulee lähettää 31.3.2025 klo 15.00 mennessä.
- Kirjallisia hakemuksia saa kaupungin neuvonnasta. Myös kirjalliset hakemukset on oltava perillä kaupungin neuvonnassa (Torikatu 1) tai osoitteella Alavuden kaupunki, Elinvoimalautakunta, Torikatu 1, 63300 ALAVUS viimeistään 31.3.2025 klo 15.
- Linkki sähköiseen hakemuslomakkeeseen on auki vain hakuaikana.
- Lisätietoja Kulttuuri-, Tapahtuma-, Arvo Autio- ja Einari Salmi-avustuksiin: vapaa-aikasihteeri Anu Katajamäki 040 573 4912, etunimi.sukunimi@alavus.fi
- Lisätietoja Liikunta-avustuksesta: liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Leena Smolander 044 550 2057, etunimi.sukunimi@alavus.fi
Hakulomakkeet
Elinvoimalautakunnan toiminta-avustus; kulttuuri, Arvo Autio ja Einari Salmi
- Sähköinen hakemus Elinvoimalautakunnan toiminta-avustus; kulttuuri, Arvo Autio ja Einari Salmi (linkki avautuu sähköiselle lomakkeelle).
- Tulostettava hakulomake Elinvoimalautakunnan toiminta-avustus; kulttuuri, Arvo Autio ja Einari Salmi (linkki avaa pdf-tiedoston).
Elinvoimalautakunna Tapahtuma-avustus
- Sähköinen hakemus Elinvoimalautakunnan Tapahtuma-avustushakemus (linkki avautuu sähköiselle lomakkeelle).
- Tulostettava hakulomake Elinvoimalautakunnan Tapahtuma-avustushakemus (linkki avaa pdf-tiedoston).
Elinvoimalautakunna Liikunnan toiminta-avustus