Uutiset

Katutyö vaikuttaa arkeen Alavuden keskustassa

30.08.2024


Alavuden keskustassa on ollut korjausvelkaa ja päivitystarvetta katujen alapuoliselle infralle jo pidempään. Huolena on ollut, kestävätkö jopa 70 vuotta vanhat putket niin, ettei tule isompia vahinkoja esimerkiksi vuodoista. Kunnostuksia jarrutti se, ettei ollut yhtenäistä katusuunnitelmaa pidemmällä tähtäimellä. Kesällä 2023 vahvistui Keskuskorttelin kaava ja sen pohjalta on nyt voitu aloittaa työt.

Katutyö aiheuttaa väliaikaisesti melua sekä hankalia ja vaihtuvia kulkureittejä, mutta työ on välttämätöntä tehdä. Näin kerralla tehden työmaa on iso ja monivaiheinen kokonaisuus. Toisaalta näin vältytään jatkuvilta remonteilta. Vaikka työmaa häiritsee nyt arkea, se kestää vain aikansa.

Vanhaa katua ja infraa korjatessa maan alla voi tulla vastaan yllätyksiä ja siksi on vaikea kertoa etukäteen tarkkaa aikataulua tai työmaan kiertoreittejä. Kiinteistöille pääsy varmistetaan kuitenkin niin hyvin ja turvallisesti kuin mahdollista.

Liikennejärjestelyt työmaa-alueella muuttuvat useaan kertaan ja kulkua ohjataan opasteilla ja turva-aidoilla, olettehan siis tarkkana liikkuessanne.

Virastotalon palveluihin ja kaupungin neuvontaan pääsee autolla Koivutien kautta ja kävellen tai pyörällä Kauppakeskus Kyntäjän ja Kulttuurikeskuksen välistä.

Kiitämme ymmärryksestä ja pahoittelemme aiheutuvaa häiriötä.

>> Tutustu tästä Kuulantien ja Kuulanraitin kadun ja vesihuollon katusuunnitelmaan (PDF)

Miten remontti etenee?

Alavuden keskusta-alueen kunnallistekniikan rakentaminen on edennyt siihen pisteeseen, että syvällä olleet putket ja johdot on uusittu ja siirretty pois tulevan rakentamisen tieltä. Putket ovat iältään 40-70 vuotta ja siten uusimistarpeessa. Suurin työmaa on ollut siirtää ns. putkitettu Kolistonoja eli iso hulevesiviemäri. Lisäksi on siirretty ja uusittu vesijohdot, jätevesiviemärit ja pienemmät hulevesiviemärien rungot oikeille paikoilleen. Urakoitsijana on ollut ollut Maanrakennus Tukeva Oy. Sama urakoitsija jatkaa urakkakilpailun jälkeen seuraavaa vaihetta.

Toisessa vaiheessa uusitaan rakennettavan alueen kaukolämpöputket, tehdään molemmat kiertoliittymät ja niihin liittyvät katualueet. Nämä tehdään sillä tavalla, että pintarakenteita ei vielä tehdä. Tehdään siis katujen kuivatukset ja rakennekerrokset valmiiksi. Toinen vaihe on aikataulutettu valmistumaan tammikuun loppuun 2025 mennessä.

Pintarakenteet, asfalttipäällysteet pääosiltaan, laatoitukset ja istutukset tehdään sitten kun keskuskorttelin talonrakennustyöt ovat loppusuoralla. Pintarakenteita tehdään lopulliseen kuntoon rakentamisen edetessä aina siltä osin kun tiedetään, että kaivuutöitä ei enää tarvitse tehdä.


Lisätiedot:

tekninen johtaja
Timo Myllymäki
p. 0400 428 690
timo.myllymaki@alavus.fi

kunnallistekniikan päällikkö
Timo Kiviniemi
p. 0400 727 325
timo.kiviniemi@alavus.fi

Energia- ja vesihuoltopäällikkö
Timo Seppä
p. 0400 534 382
timo.seppa@alavus.fi











Takaisin

Viimeisimmät

20.12.2024

Vastaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen asiakkaita ja asukkaita koskevaan yhdenvertaisuuskyselyyn

Lue lisää

19.12.2024

Joulun ajan aukioloajat ja päivystysnumerot

Lue lisää

19.12.2024

Uusi rakentamislaki tuo muutoksia 1.1.2025 alkaen

Lue lisää